Vuoden nuori johtaja 2008 valittu
22.11.2008

Vuoden nuori johtaja 2008 valittu

Pöyry CM:n Valtter Kari on vuoden nuori johtaja 2008. Kilpailun kunniamaininta meni Strålforsin Tommi Hänniselle, jota ehdotti amandojen Tuula Erolainen.

 

Lehdistötiedote:

PÖYRY CM:N VALTTER KARI ON VUODEN NUORI JOHTAJA

Kovatasoisen kilpailun kunniamainonta Strålforsin Tommi Hänniselle.

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n (SNKK) järjestämän Vuoden nuori johtaja 2008 -kilpailun voittaja on Pöyry CM Oy:n toimitusjohtaja Valtter Kari, 39.

Kilpailun tuomaristo kiinnitti huomiota Karin tehtävänkuvaan 350 alaisen johtajana kansainvälisessä asiantuntijayrityksessä.

- Valtter Kari on lyhyessä ajassa uudistanut merkittävästi perinteistä konsulttiyritystä ja sitouttanut henkilöstön kansainvälisen kasvustrategian toteuttamiseen. Hän on esimiestensä, alaistensa ja asiakkaidensa arvostama johtaja, joka panostaa voimakkaasti avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Hänen johtamansa yrityksen taloudellinen tila on erinomainen, tuomariston jäsen, Vuoden nuori johtaja 2008 -projektipäällikkö Kaisa Hernberg toteaa.

- Valinta Vuoden nuoreksi johtajaksi on hienoin mahdollinen tunnustus yrityksessämme toteuttamilleni laajamittaisille toimintakulttuurin ja johtamisjärjestelmän uudistustoimille, Valtter Kari kommentoi.

- Toimiva tiimityö läpi koko organisaation on ollut ehdoton edellytys yrityksemme toiminnan kehittämisessä. Tulemme jatkossakin panostamaan asiakaslähtöisen toiminnan ja henkilökunnan osaamisen edelleen kehittämiseen. Tässä työssä on mukana koko yrityksemme henkilökunta. Työntekijöiden kuunteleminen, heidän osaamiseensa luottaminen ja kiittäminen hyvistä suorituksista ovat ensiarvoisen tärkeitä asiantuntijaorganisaation johtamisen työkaluja, hän lisää.

Tuomaristo päätti jakaa myös kunniamaininnan Strålfors Information Logistics Oy:n toimitusjohtajalle Tommi Hänniselle, 36.

- Kilpailu oli kokonaisuudessaan kovatasoinen, ja Tommi Hänninen nousi ehdokkaiden joukosta positiivisesti esiin. Hän on johtanut yritystä kovien haasteiden läpi säilyttäen työyhteisössä hyvän hengen kautta linjan. Hän on myös alaistensa arvostama esimies, joka ymmärtää kommunikoinnin tärkeyden johtamistyössä, Kaisa Hernberg luonnehtii.

Kilpailuun sai tehdä ehdotuksia avoimen hakuprosessin kautta 15.9.–31.10.2008 välisenä aikana. Ehdokkaiden tuli olla korkeintaan 40-vuotiaita, ja hakemuksissa tuli olla ehdokkaan tietojen ohella 1-2 suosittelijan lausunnot. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta kolme finalistia, jotka haastateltiin henkilökohtaisesti, ja joista pyydettiin lisää lausuntoja heidän alaisiltaan ja esimiehiltään.

Kilpailun tuomareina toimivat MPS-yhtiöiden toimitusjohtaja Marcus Herold, Accenturen toimitusjohtaja Frank Korsström, johtamiskouluttaja Petri Niskanen, TAT-ryhmän toimitusjohtaja Kari Väisänen, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n puheenjohtaja Jyrki Lihr sekä Vuoden nuori johtaja 2008 -projektipäällikkö Kaisa Hernberg.

Voittaja saa palkinnoksi Inforin koulutuslahjakortin sekä kahden hengen yöpymisen Vanajanlinnassa. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat TAT-ryhmä, NetPosti ja Vanajanlinna.

Lisätiedot

Kaisa Hernberg

Vuoden nuori johtaja 2008 -projektipäällikkö

Puh. 040 562 3242, kaisa.hernberg@frankcommunications.fi

Valtter Kari

Toimitusjohtaja, Pöyry CM Oy

Puh. 010 3323 910, valtter.kari@poyry.com

Tommi Hänninen

Toimitusjohtaja, Strålfors Information Logistics Oy Puh. 040 900 5115, tommi.hanninen@stralfors.fi