banneri-ama-web-marras09.gif
Uutiset

Tee itsesi tarpeettomaksi, johtaja! 15.2.2013


 

Nuorkauppakamariviikon juttusarja päättyy Amandojen osalta Maria Ojajärven haastatteluun. Jokaisena arkipäivänä on esitelty yksi Amanda-johtaja. Haastattelut ovat osa Havis Amandan Nuorkauppakamarin virallista Päivä johtajana -toteutusta.

Päivä Johtajana.png

Maria Ojajärvi
toimii yrittäjänä Toiviomatkat -nimisessä yrityksessä. Vuonna 1976 perustettu perheyritys järjestää laadukkaita matkoja pääosin Israeliin. Marian lisäksi yrityksen johtoportaassa on mukana oma isä, jonka kanssa tehtävät jakautuvat molempien vahvuuksien mukaan.

Maria vastaa haastattelukysymyksiin puhelimen välityksellä matkalla kohti mökillä vietettävää hiihtolomaa. 

Nuorkauppakamarin virallisessa Päivä johtajana -tempauksessa tarjotaan 17–20-vuotiaalle nuorelle mahdollisuus seurata päivän ajan johtajan työpäivää. Mitä vinkkejä antaisit nuorelle, joka haaveilee johtajan, tai vaikkapa yrittäjän urasta?
- Olisi ihan hyvä, jos johtajaksi haaveileva viihtyisi koulunpenkillä mahdollisimman pitkään, Maria toteaa. Hän miettii myös, että nykyinen ”kaikki tänne heti nyt” -ajattelu sopii huonosti johtajuutta tavoittelevalle.
- Yrittäjäksi ei mielestäni kannata ryhtä yhdellä hyppäyksellä, vaan edetä portaittain: ensin opiskellaan, sitten ollaan töissä muutamassa työpaikassa keräämässä kokemusta ja vasta sitten kannattaa  perustaa oma yritys.

Mitä ominaisuuksia johtajaksi tuleminen tai johtajana toimiminen mielestäsi vaatii?
- Johtajaksi pääseminen vaatii ainakin määrätietoisuutta. Pitää olla valmis tekemään paljon töitä, eikä vain suoraan pyrkiä johtajan pallille, sanoo Maria edelleen. Hän jatkaa vielä:
- Tulee ymmärtää myös, että johtajuuden mukana tulee suuri vastuu. Lisäksi johtajan täytyy mielestäni haluta seistä valokeilassa, ei vain takarivissä muiden mukana.

Mitkä ovat Sinulle tärkeimmät johtajuuden opit tähänastisella johtajan urallasi?
- Vuosia sitten järjestetyssä Amandojen naisyrittäjyysseminaarissa eräs luennoitsija sanoi, että johtajan pitää osata tehdä itsensä tarpeettomaksi. Sitä olen pyrkinyt noudattamaan.
Miten johtaja voi tehdä itsensä tarpeettomaksi? Kerro joku esimerkki:
- Yritän jakaa kaiken oman osaamiseni muille. En vähättele ketään, vaan luotan, että työntekijäni osaavat asiat ja olen ylpeä, jos he hoitavat tehtävänsä vielä paremmin kuin minä.
Kuulostaa erinomaiselta idealta. Delegointi on mahdotonta, jos ei voi luottaa toisten hoitavan asiat mallikkaasti.

Seuraavaa kysymystä Maria pohtii pitkään. Johtajuutta muistuttavaa, rautalangasta taitettua esinettä on vaikea keksiä. Lopulta ajatus muovautuu valmiiksi ja Maria toteaa:
- Jos minulla olisi kerä rautalankaa, taittelisin siitä palapelin palasen. Se kuvaa johtajuutta ja johtajaa hyvin, sakarat kiinnittävät sen toisiin paloihin. Jokainen pala on yhtä tärkeä, sillä ilman kaikkia paloja palapeli ei valmistu. 

Havis Amandan Nuorkauppakamarin vuoden 2013 teema on ”Vastuu vaikuttaa”. Mitä se mielestäsi merkitsee?
- Näen että yrittäjänä minulla on mahdollisuus torjua ennakkoluuloja ja ottaa vastuuta niistä, joilla asiat eivät ehkä ole hyvin. Ihan konkreettisena esimerkkinä viime kesänä pyrimme helpottamaan nuorisotyöttömyyttä palkkaamalla töihin työttömän nuoren.

Vielä lopuksi kysymys Marialle siitä, millaisena johtajana hän näkee itsensä?
- En ole ainakaan mikään asiajohtaja, puuskahtaa Maria. Saman tien hän jatkaa:
- Vastaan yrityksessä henkilöstöhallinnosta ja ihmisjohtajuus on minun juttuni. Osaan kuunnella alaisia ja toimia sen mukaan. Minulle on tärkeää että kaikki viihtyvät töissä ja perusasiat ovat hyvin. Ne vaikuttavat suuresti ilmapiiriin ja se taas vaikuttaa suoraan työn mielekkyyteen.

Kiitos Marialle haastattelusta ja hyvää hiihtolomaa!

Havis Amandan Nuorkauppakamariviikon juttusarja päättyy tähän haastatteluun. Ideana oli haastatella kamarilaisista valittuja Amanda-johtajia. Lisäksi amandat kävivät nuorkauppakamariviikolla kertomassa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Tyttöjen talossa kesätöiden hakemisesta ja työurista.

**

Suomen Nuorkauppakamarit tempaisevat nuorkauppakamariviikolla Päivä johtajana -projektilla, jossa annetaan nuorille mahdollisuus seurata johtajan päivää. Tempaus järjestetään yhdessä Tukikummit ry:n kanssa ja suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tukikummit ry on yhdistys, jonka tavoitteena on estää suomalaisia nuoria syrjäytymästä yhteiskunnasta.

Lisätiedot:

Havis Amandan Nuorkauppakamari
puheenjohtaja Lotta Soini
pres@havisamanda.com puh. 050-531 7810

Virallinen Päivä Johtajana –ohjelma

Suomen Nuorkauppakamarit ry
puheenjohtaja Henna Väätäinen
henna.vaatainen@jci.fi puh. 044-510 6465

Lisätiedot mukana olevista johtajista ja nuorista:
Riikka Kurhela,
riikka.kurhela@kumppania.fi, puh. 044 587 2446

 

Havis Amandan Nuorkauppakamari - Helsinki ry on Suomen ja Euroopan ainoa vain naisjäsenistä koostuva nuorkauppakamari. Vuonna 2013 kamari täyttää 10 vuotta. Nuorkauppakamari on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Kehitämme yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. www.havisamanda.com

 

<< Takaisin