LEIRIN SÄÄNNÖT


Jokaisella leirillä on oltava säännöt, näin on myös Unelmien Nappulaliigassa. Sääntöjä tarvitaan, jotta kaikilla, niin lapsilla kuin aikuisillakin, olisi mahdollisuus mukavaan yhdessäoloon leirillä.

Viralliset säännöt voit ladata pdf-muodossa tästä: Leirisäännöt.pdf

Tässä ne kuitenkin myös auki kirjoitettuna.

Unelmien Nappulaliigan säännöt

  1. Leiripassi pidetään mukana ja sen tulee olla näkyvillä koko leirin ajan.
  2. Kaikki osallistuvat aamulla lipunnostoon ja illalla lipunlaskuun.
  3. Leiripäällikön toiveita kuunnellaan, ohjeita noudatetaan ja tehdään pyydettyjä askareita.
  4. Leiripäällikölle tai apulaisleiripäällikölle tulee ilmoittaa kaikista tärkeistä asioista ja puutteista. Ilmoittamalla asiat jo leirin aikana, voidaan niihin puuttua ajoissa ja asiat korjata mahdollisimman pian.
  5. Leirillä autetaan toisia ja tehdään askareita yhdessä, joten keittiö- ja muillekin ”työvuoroille” ilmoittaudutaan vapaaehtoisesti auttamaan ja sovittu vuoro hoidetaan. Jos on estynyt, hankitaan itse varahenkilö tilalle.
  6. Kylänvanhimmalle, leiritoimistoon ja leiripäällikölle ilmoitetaan aina, jos leiriltä poistutaan. Omille asioille lähtiessä on fiksua kysyä onko järjestäjillä tarpeita ja tarvitseeko esim. kaupasta tuoda jotain.
  7. Yövartijoita ja vartiopäällikköä totellaan.
  8. Kylänvanhemmille (ml. leirisiskot ja -veljet) annetaan työrauha ja heidän antamiaan ohjeita noudatetaan.
  9. Lapsilla pitää olla koko ajan nimetty vastuullinen aikuinen. Päävalvonta ja -hoitovastuu kaikista alle 18 v. lapsista on omilla vanhemmilla tai sillä määritetyllä huoltajalla kenen kanssa lapsi on leirille ilmoittautunut ja saapunut. Jos tämä vastuullinen vanhempi/huoltaja poistuu leiriltä, hän sopii lapsille vastuullisen täysi-ikäisen huoltajan ja he yhdessä ilmoittavat siitä sekä kylänvanhemmille että leiripäällikölle. Sama sääntö koskee myös senaattori- ja kunniajäsenpäivää.
  10. Liikutaan vain leirialueella. Lapset eivät saa mennä rantaan ilman aikuista! (saunalta eteenpäin)
  11. Aikuiset huomioivat, että leiri tehdään lasten ehdoilla. Aikuisten illan vietot keskittyvät klo 22.00 jälkeen ja hiljaisuuden jälkeen (klo 22) ei enää vierailuja leiri alueelle.
  12. Leirillä noudatetaan suomalaisia tupakka- ja alkoholilainsäännöksiä (K-18 v.).
  13. Kaikki sisätilat ovat savuttomia. Tupakointi tapahtuu vain merkityillä tupakkapaikoilla ja tumpit laitetaan tuhkakuppeihin.
  14. Muistathan, että roskat kuuluvat roskikseen, eivät luontoon. Tyhjille pulloille on oma keräyspaikka päärakennuksen luona. Siistissä ympäristössä on kaikilla mukavempaa!
  15. Lemmikkieläimistä on omat sääntönsä ja ne on kerrottu lemmikkien omistajille.
  16. Leirillä ei markkinoida mitään - lukuun ottamatta leirin yhteistyökumppaneita tai seuraavaa leiripaikkaa/leiriä.
  17. Iloinen mieli sekä hymy tarttuu, joten hymyile ja iloitse!