Radisson BLU Seaside-hotellissa 17.2. järjestetty START-koulutus oli allekirjoittaneelle hengaajajäsenelle erittäin opettavainen kokemus monella tavalla: se oli ensimmäinen “virallinen” nuorkauppakamaritapahtumani, joten pääsin viimeinkin ’kunnolla’ mukaan toimintaan ja opin monia uusia asioita nuorkauppakamarin toiminnasta. Sain muun muassa tietää, että Amandat ovat koko Euroopan ainoa naisten nuorkauppakamari ja että nykyään nuorkauppakamareita on maailmalla yli 5000 kappaletta!
Tapasin koulutuksessa myös muita tuoreita Amandoja ja opin nuorkauppakamarin kansainvälisestä historiasta, missiosta, visiosta ja toiminnan arvopohjasta, mutta mielestäni koulutuksen kiinnostavin anti liittyi nuorkauppakamarien nykytoimintaan, projekteihin, koulutuksiin ja osallistumisen eri tapoihin, joista Amandojen DP Heidi Toivola kertoi innostavalla ja mukaansatempaavalla tavalla. Olin luonnollisesti jo valmiiksi kiinnostunut Amandojen toiminnasta, mutta esityksen jälkeen sormeni lähestulkoon syyhysivät päästä eri projekteihin mukaan! Odotan myös innolla ensimmäistä tilaisuutta päästä käyttämään tuliterää punaista iltapukuani…
Ja tietenkin vielä kerran ISO kiitos & hali Heidille upeasti sujuneesta koulutuksesta!
Jutun kirjoitti Amandojen hengaaja Niini Kokkonen
|